Vesikansan VPK 1936 - 2006

JO 70 VUOTTA PALAVAA INTOHIMOA SAMMUTUKSIIN

Keväisenä sunnuntaina, 26.4.1936, kokoontui 36 vesikansalaista Nuorisoseuratalolle vapaaehtoisen palokunnan perustavaan kokoukseen. Kokouksessa oli läsnä myös Hollolan kunnan palopäällikkö A Äijälä ja hänen osakseen lankesi kunniatehtävä toimia kokouksen puheenjohtajana. Sihteerinä kokouksessa toimi Martti Alkula. Kokous valitsi palokunnan ensimmäiseksi päälliköksi konstaapeli Lauri Vuorisen. Johtokunnan ensimmäinen kokous oli kaksi päivää perustavan kokouksen jälkeen. Säännöt uudelle yhdistykselle kirjoitti, Hämeessä kun elettiin, vasta seuraavana vuonna eli 1937 A Hottola. Nämä säännöt, jotka alkuperäisessä asussaan palvelivat yhdistystä seuraavat 45 vuotta, lienevät yksimielisesti ja keskusteluitta hyväksytyt, merkintää niiden hyväksymisajankohdasta tai -kokouksesta ei asiakirjoista nimittäin löydy.

Nuori yhdistys ryhtyi suunnittelemaan toimintaansa; johtokunta päätti kokouksessaan 14.3.1936 (sihteeri on kirjannut päivämäärän väärin), että ensimmäiset Vesikansan VPK:n harjoitukset pidetään 5.10.1936 Vesikansan Nuorisoseuran talolla. Eikä toimintaa järjestetä ilman rahavaroja eli johtokunta päätti myös järjestää rahankeräyksen harjoitusvälineistön sekä muonatarpeitten hankkimiseksi harjoituspäivää varten. Tarvittaviksi harjoitusvälineiksi päätettiin hankkia jatkotikapuut.

Rahaa kertyi ja jäi tikapuitten hankinnan jälkeen vielä hyvin "sukanvarteenkin", sillä 5.10.1936, ensimmäisten harjoitusten yhteydessä kokoontunut yleinen kokous paitsi hyväksyi uudet tikapuut palokunnan käyttöön niin myöskin päätti lisähankinnoista eli kolmen palokirveen ja neljän letkunsiteen hankinnasta. Ja vieläkin lisää kalustoa aiottiin hankkia. 2.11.1936 pidetyssä kokouksessa päätettiin lähettää kunnan palolautakunnalle anomus 10 000 markan avustuksesta Jehu -paloruiskun hankkimiseksi.

Ensimmäinen täysi toimintavuosi, vuosi 1937, oli Vesikansan VPK:lle kiireistä aikaa. Mitähän ne ensiaskeleitaan ottavan VPK kiireet oikein olivat, sillä tulipaloja ei ainakaan ollut ensimmäistäkään ja palokuntakoulutuskin siirrettiin yksissä mielin syksyyn. Tosin pitämättä jäivät syksyharjoituksetkin, sillä päällikkö Vuorinen sairastui. Päällikkö Lauri Vuorisen muutettua paikkakunnalta uudeksi päälliköksi valittiin Lauri Hertsi. Ehkä ne kiireet olivatkin tanssiaisia, joita palokunta järjesti toimintavuoden aikana jopa neljä kertaa.

Vuosi 1938 oli myös tulipalojen suhteen rauhallinen. Keväällä, 22.4.1938, Vesikansan VPK:n miehet tutustuivat harjoituksissa Hollolan kunnan moottoriruiskuun. Kesällä pistettiin jälleen jalalla koreasti eli 24.7.1938 järjestettiin kesäjuhlat; päivätanssit kello 15.00 - 18.00 ja iltamat kello 20.00. Pikkujouluja juhlittiin 27.11. ja joulukuussa, tarkalleen 9.12., järjestettiin vuoden toinen koulutustapahtuma. Koulutus järjestettiin sisävoimisteluna ja tilaisuuteen otti osaa kuusi nuorempaa miestä. Paikalla oli myös joukko innostunutta yleisöä. Tuona samaisena päivänä, 9.12.1938, viimeisteltiin myös Kalliolan paloruiskuhuoneen katto. Varainhankinnankin suhteen vuosi näytti valoisammalta, sillä Hollolan kunta ryhtyi avustamaan palokuntaa 2000 markan vuosittaisella avustuksella. Vesikansan VPK:n riitaantui jostakin syystä Säveltäjäliiton kanssa sävellysesitysten korvausmaksuista, siis nykyisistä Gramex-maksuista. Johtokunta kirjasi pöytäkirjaansa, että "toivomme että huvitoimikunta ei vastaisuudessakaan antaisi soittaa heidän sävellyksiään"

Toimintavuosi 1939 oli monella tapaa kaksijakoinen. Keväällä, 16.3.1939 pidetyn vuosikokouksen pöytäkirjasta huokuu iloinen yrittäminen ja optimismi; "Palokunta on ollut toiminnassa vasta 3 vuotta, siis lapsuuskengissä, ja ensiaskeleita se vasta ottaa. Siitä huolimatta se on kerännyt verrattain suuren kannattajapiirin, joiden kautta keräytynyt varoja lähes 7000,-". Palokunnalla oli siis jo vankka kannattajajoukko ja hyvin varoja. Toimintaedellytyksiä paransi sekin, että Kalliolan kylä luovutti 28.4.1939 päivätyllä sopimuksella omistamansa kalustohuoneen, Väinämöinen no 16 paloruiskun kalustoineen sekä kaksi paria kiinniliittimiä ja 12 kappaletta paloämpäreitä VPK:lle. Sopimuksen mukaan VPK:n oli pidettävä kalustohuone suunnilleen entisellä paikalla ja palokunnan mahdollisesti lopettaessa toimintansa, luovutettava sopimuksen kattama kalusto takaisin kylän omaisuudeksi.

Sopimus herätti kovaa kritiikkiä jäsenistössä; sopimuksessa ei mainittu mitään palokunnalle kaluston ylläpidosta ja korjauksista suoritettavista korvauksista. Kriittisen jäsenistön mukaan lahjakaluston oli luovutushetkellä täydellisen remontin tarpeessa ja palokunta oli joutunut uhraamaan varoistaan kunnostukseen 2000 markkaa. Toisaalta uusi ruisku tuli tarpeeseen, sillä heinäkuussa Paimelassa raivosi tulipalokin; salama iski kylän muuntajaan, joka paloi jo toisen kerran.

Vuosi 1939 oli, kuten edellä jo tuli mainituksi, kaksijakoinen ja se toinen, vähemmän iloinen puoli nousi esille syksyllä. Nyt unohdettiin yksimielisesti huhtikuiset sopimuskiistelyt ja -kritiikki. Sihteeri kirjasikin ajan hengen syksyn 1939 pöytäkirjaan; "Lopuksi voin huomauttaa, että kaikki asijat on päätetty verrattain yksimielisesti toivon vaan hyvää ja onnellista jatkoa, niin silloin seisomme yhteisvoimin vaaran uhatessa ja kun kaikki koitamme tehtävämme kunnollisesti suorittaa." Lokakuussa järjestetyt ylimääräiset harjoitukset ja 30.11.1939 syttynyt talvisota keskeytti Vesikansan VPK:n toiminnan kokonaan. Uhreilta ei Vesikansan VPK:kaan välttynyt. Talvisodassa palokuntalaisista kaatuivat


Martti Elias Seppälä (09.10.1908 - 16.2.1940)

Väinö Emil Wahlström (20.06.1906 - 15.2.1940)

Poikkeuksellisten olojen johdosta palokunnan seuraava vuosikokous pidettiin vasta 16.7.1940. Vuonna 1940 järjestettiin iltamatkin, joiden ohjelmassa oli muun muassa Impi Valko-ojan lausuntaa, rouva Keskisen yksinlaulua, opettaja Eskolan juhlapuhe sekä näytelmäesitys "Palokuntalainen on aina palokuntalainen". Tulipalojakin sammutettiin vuonna 1940, sillä Kalliolassa paloi Verran päärakennus perustuksiaan myöten. Taloudellinen tilanne näytti hyvältä Hämeen läänin palovakuutusyhtiön avustaessa palokuntaa arvostuksen lisäksi 800 markalla ja Hollolan kunta 2000 markalla. Rahaa olikin tuolloin tilillä lähes 8000 markkaa.

Kesäkuussa 1941 alkanut Jatkosota tyrehdytti jälleen Vesikansan VPK:n toiminnan. Sotavuodet koettelivat ankaralla kädellä palokunnan jäsenistöä. Vuosien 1941-1944 taisteluissa menetettiin vielä 10 miestä:


Kauko Airtola


Erkki Appola (19.12.1922 - 15.07.1941)

Hilpi Eskola (15.07.1911 - 12.08.1941)

Sulo Kangassalo (31.05.1901 - 29.08.1941)

Yrjö Kivistö (31.07.1917 - 05.07.1944)

Lauri Lähteenmäki (13.07.1910 - 27.11.1941)

Paavo Lähteenmäki (25.11.1916 - 27.09.1941)


Tauno Sihvola (28.12.1913 - 07.08.1941)

Vento Sipilä (19.09.1904 - 16.07.1941)

Toivo Vataja (13.08.1920 - 18.03.1942)

Vuosi 1945 oli Vesikansan VPK:lle siinä suhteessa merkittävä, että VPK sai oman moottoriruiskun. Ruisku saapui 29.6.1945 juhlistamaan palokunnan kokousta. Kokous valitsi ruiskun vastaanottajiksi L Hertsin ja A Hottolan ja "tulokas" päätettiin sijoittaa väliaikaisesti Paimelan Knuuttilaan. Uusi ruisku, jota pyöritti DKW:n kaksitahtimoottori, liikkui pyörillä ja se oli aluksi hevosvetoinen, myöhemmin sitä vedettiin Peltolan Opelilla. Sotavuosista johtuneen hiljaiselon seurauksena Vesikansan VPK:ta näyttää vaivanneen tietynlaiset "käynnistysvaikeudet" Taarastin puimala paloi ja uutta ruiskua lähdettiin viemään sammutustehtäviin. Kiire oli kova ja vauhti sen mukainen, niinpä ohjastaja ei uskaltanutkaan kääntyä Taarastiin, moottoriruisku näet painoi useita satoja kiloja, vaan yhdistelmä jatkoi matkaa risteyksen ohi. Hevonen, ohjastaja ja uusi ruisku kyllä palasivat hetken kuluttua takaisin, mutta tuolloin tehtiin sammutuksen lopputuloksen kannalta erittäin merkittävä havainto; ruiskun kaksitahtimoottoriin oli unohdettu hankkia bensiiniä! Ruiskua ei olisi enää tarvinnut käyttää vaikka polttoainetta olisi jostakin paikalle nopeasti saatukin, sillä puimala oli jo ehtinyt palaa maan tasalle. Viljakasa tosin säästyi, sillä sen pelastamiseksi ehdittiin muodostaa vesiketju.

Seuraavina vuosina moottoriruisku, jota edelleenkin säilytettiin Paimelan Knuuttilassa, oli ahkerassa käytössä. Vuonna 1946 tulipaloja sammutettiin ennätyksellisesti viisi kertaa. Tammikuussa paloi, pikkupoikien tulileikkien sytyttämänä, Kalliolan Mäkelän riihi perustuksiaan myöten. Huhtikuussa paloi Vaanian Kivistön navetta ilman eläinuhreja. Palo sai alkunsa muurin halkeamasta. Navetasta tuli levisi Tuure Lindreinin kaksihuoneiseen asuinrakennukseen ja halkovajaan, jotka paloivat perustuksiaan myöten. Talon irtaimisto olisi voitu pelastaa, mutta sammutustyötä haittasi välineistön puute. Heinäkuussa ankara ukonilma sytytti Kukkilan muuntajan, joka paloi perustuksiaan myöten. Kalliolassa Sivulan päärakennuksessa syttyi palo, mutta se saatiin onneksi sammutettua jo alkuvaiheessa. Vesikansan VPK:ssa seurattiin huolestuneina säännöstelyajan vaikutuksia; tarvikkeista oli pulaa ja rakennuskanta rappeutui nopeasti.

Vuonna 1947 palokunnalla oli suunnitteilla palo-auton hankinta. Varojakin oli tilillä mukavasti, hieman yli 18 000 markkaa, joten auton ylläpitokaan ei olisi ollut taloudellisesti ylivoimaista. Vuosikokouksessa päätettiin, että jos auto vain Vesikansaan saataisiin niin se sijoitettaisiin Paimelan Peltolan huvilarakennuksen alakertaan. Paloauton oma tallikin oli jo kokousväen ajatuksissa, tätä varten johtokunta valtuutettiin neuvottelemaan kunnan palolautakunnan kanssa rakentamisrahojen siirtämisestä rakennusrahastoon.

Rahaa siis oli, mutta toiminta takkuili. Vuonna 1947 yritettiin järjestää kahdet harjoitukset. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin Paimelan koululla ja niihin otti osaa kaikkiaan 11 miestä. Toiset harjoitukset jouduttiin sitten jo peruuttamaan miespulan takia. Vuosikokouksessa pohdittiinkin vakavina toimenpiteistä, joilla toiminta saataisiin elvytettyä.

Vuonna 1948 se sitten tapahtui. 12 -vuotias Vesikansan VPK sai oman, pitkään ja hartaasti toivotun paloauton. Merkki Ford Sussex "Sussetti", vuosimalli jostakin 1930-luvun jälkipuoliskolta. Auto oli telirakenteinen ja siinä oli 2000 litran vesisäiliö. Muutamaa vuotta aiemmin hankittu moottoriruisku sopi mainiosti "Sussetin" kyytiin samoin kuin joukko sammuttajia ja suuri määrä muuta sammutuskalustoa. Auto sijoitettiin aluksi Paimelan Peltolaan. Vuonna 1949 tapahtui lisää suuria muutoksia. VPK:n päälliköksi valittiin Brynolf Söyrilä, joka hoitikin tehtävää 10 vuotta. Samanaikaisesti ryhdyttiin rakentamaan Vesikansan VPK:n ensimmäistä "paloasemaa" eli kyseenalaista kuuluisuutta osakseen saanutta paloautotallia Asikkalan tien varteen Noitalan risteyksestä saadulle lahjatontille.

Uutuudet, sekä auto että autotalli, saivat käyttäjiltään murska-arviot. "Sussetin" moottori ylikuumeni hyvin helposti ja taka-akselien taakse sijoitettu vesisäiliö teki hälytysajoneuvosta erittäin haastavan ajettavan. Paloauto oli myös pikkuvikainen. Vuoden 1952 katsastuksessa "Sussetti" sitten lopulta, voisiko asian ilmaista, "räjähti" katsastusinsinööri Stubbin käsiin. Jäähdyttimen tuuletin irtosi ja vei mennessään muun muassa virranjakajan ja jäähdyttimenvesiletkuja eli matka jatkui katsastusasemalta hinausauton perässä, käytännöllisesti katsoen unohduksiin. Auto katosi sen kummempia jälkiä ja muistikuvia jättämättä historian hämärään.

Uutta autotallia haukuttiin olemattomasta salaojituksesta ja viemäröinnistä, "Sussetti" kun joutui seistä nököttämään vedessä. Rakennuksen lämmityskin oli heikko ja tämän takia kosteus pääsi "Sussettin" rakenteisiin lisäten näin auton palomiesten hermoja koetellutta vikaherkkyyttä. Rakentamiskustannuksiltaan erittäin kalliista tallista luovuttiin vain vuosi käyttöönoton jälkeen.

Vesikansan VPK sinnitteli ilman auto hieman yli vuoden verran. Vuodenvaihteessa 1953 - 1954 palokunta vastaanotti vuosimallin 1953, siis uudenkarhean Land Roverin (HJ-279).
Auto sijoitettiin Paimelan Peltolaan. Uudessa autossa oli omat ongelmansa. Nyt ei ollut kyse luotettavuudesta vaan sammutusvälineistön kyydissä pysymisestä. Hälytysajossa välineistö pyrki "karkaamaan" niin Land Roverista kuin autoon hieman myöhemmin hankitusta perävaunustakin.

1950-luvun puolivälissä palokunnan tehtävät lisääntyivät. Kiinteällä ruiskulla varustettu uusi maastokelpoinen sammutusauto johti siihen, että Vesikansan VPK:n vakiosammutusmiehistö, Mauno Holmberg sekä Aatos ja Urho Peltola, taistelivat tulta vastaan maastollisesti hankalimmissa paikoissa ja joka puolella laajaa Hollolan kuntaa. Ja toisinaan tätä tehtiin lähes päivittäin. Sattui nimittäin niinkin, että lähtöjä kertyi erään kuuden päivän jakson kuluessa seitsemän kappaletta. Tuon ajan kalusto ja nykypäivään verrattuna harvalukuisempi miehistö olivat todella kovilla.

1950-luvun lopulla siirryttiin jälleen uuteen aikakauteen. Palokunnan päällikkö vaihtui 1959; Brynolf Söyrilä luovutti tehtävät Brynolf Kivistölle. Päällikönvaihdoksen aikaan Land Rover nautti jo uuden tallin mukavuuksista. Vuonna 1958 VPK sai tallipaikan vastavalmistuneen Kalliolan terveystalon alakerrasta.

Vuonna 1960 sekä menetettiin että hankittiin kalustoa. Tammikuussa puutarhuri Mäkelän talo paloi ja kovat pakkaset kohtelivat kaltoin Land Roverin ruiskua. Ruisku halkesi ja palokunta joutui selviytymään tehtävistään ruiskutta seuraavat kolme vuotta. Tällöin anotun uuden kevyen hyökkäysauton sijaan palokunta sai uuden ruiskun. Vuonna 1960 vuosikokous päätti hankkia kemiallisen sammuttimen, sankoruiskun sekä hälytyssireenin, joka asennettiin terveystalon katolle.

Seuraavana vuonna, siis vuonna 1961, hankittiin lisää kalustoa. Tuolloin, tarkalleen helmikuussa 1961, alkoi Vesikansan VPK:ssa poikatoiminta kolmen kouluttajan, E Simolan, R Söyrilän ja E J Virtasen sekä 26 pojan voimin. Poikaosastolle hankittiin muun muassa kevytruisku ja varat näihin investointeihin hankittiin osin keräyksellä, osin kunnan avustuksilla sekä turvautumalla palosuojelusrahastoon. Keräyksellä, joka alkoi suurin odotuksin, hankittiin, kaikista loppuvastoinkäymisistä huolimatta, rahaa kaikkiaan 85 310 markkaa. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1963, palokunnalle yritettiin hankkia varoja "romurynnistyksellä" Tulos oli tällä kertaa myös rahallisesti vaatimaton.

Poikaosasto piristi palokunnan toimintaa. Myös hälytyksiä oli paljon. Vesikansan VPK:ta alkoi kuitenkin vaivata hälytysongelmat; puhelimitse tulevat hälytykset ohjautuivat terveystalon virkapuhelimiin. Ja kovin harvoinhan viranhaltija on työpöytänsä ääressä sunnuntai-iltana. Toisaalta puhelinluetteloonkin VPK:n kohdalle oli sattunut painovirhepaholainen eli hälytyspuhelut suuntautuivat Karjusaaressa asuneen T Salosen puhelimeen. Nämä ongelmat jatkuivat aina 1960-luvun lopulle, jolloin palokunta sai kunnalta oman puhelimen nro 82 283.

Pirteästi alkanut poikaosaston toiminta taantui vastuukouluttajien passiivisuuteen 1960-luvun puolivälissä. Tehtävään lupautunutta kouluttajaa ei vain näkynyt eikä kuulunut. Uutta autoa anottiin jälleen kerran ja vuonna 1967 sitten tärppäsi. Vesikansan VPK luovutti Land Roverinsa Herralan VPK:n käyttöön ja sai tilalle uuden Fargo -hyökkäysauton. Auton alkutaipaleella ilmeni pieniä murheita. Koritehtaan työ oli heikkolaatuista ja sitten oli myös vakavampi murhe; auto ei sopinut terveystalon talliin. Uusi auto seisoi kesän 1967 ulkosalla ja alkutalven V Virtasen autotallissa. Vuoden lopulla uusi ajokki pääsi uuteen talliin.

Poikaosaston toiminnan taantuessa naisjaosto näki päivänvalon. Jaoston perustava kokous pidettiin terveystalolla 16.2.1967. Kokouksessa olivat läsnä Aune Asikainen, Helena ja Saara Elonen, Helena Hacklin, Raili Laitinen, Pirkko Lehtinen, Lempi Mustonen, Aino Tonteri sekä Seija Virtanen, joka valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Lisäksi paikalla oli kokouksen kokoonkutsuja, Vesikansan VPK:n tekijä, toimija, "primus motor" E J Virtanen ja palopäällikkö U Palkamo.

Naisjaoston perustaminen piristi toimintaa niin, että vuonna 1968 järjestettiin taas pitkästä aikaa juhliakin. Palokunta järjesti syyskarnevaalit ja pikkujouluperinnekin heräsi jälleen eloon. Huvijaostossa toimi parhaimmillaan koko palokunta eli noin 50 henkilöä. Päällikkökin vaihtui; nyt tehtävää alkoi hoitaa Veikko Virtanen.

Ei Vesikansan VPK:n toiminta aivan pelkkää huvia ja juhlaa ollut. Hälytyksiäkin oli, vahinkojakin sattui sekä murheita ilmeni. Vuonna 1968 kovilla pakkasilla palokunta tärveli Vesivehmaalla Anttilan sahan palossa melkein kaikki sammutusletkut. Fargokin oikutteli. Vuonna 1969 autosta hajosi tuulettaja ja osia sekä korjaajaa odoteltiin pitkään ja hartaasti. Ja sama toistui vielä myöhemminkin.

Vuonna 1971 poikaosasto yhdistettiin miesten toimintaan, mutta tämäkään ei tuonut toivottua tulosta. Miesten toiminta näytti hiipuvan ja palokunnan "dynamo" oli naisjaosto. Juhlia järjestettiin; epäviralliset 35-vuotisjuhlat järjestettiin 24.4.1971 ja vuoden lopulla jälleen pikkujoulut.

1970-luvulla hälytysten määrä kasvoi tasaisesti. Sen verran useita lähtöjä alkoi vuoden aikana kertyä, että vuonna 1977 päätettiin ottaa Vesikansan VPK:n jäsenille tapaturmavakuutus. Pirkko Vataja ryhtyi vetämään tyttöosastoa, johon kuului 27 neitokaista.

Vuonna 1978 tapahtui jälleen päällikönvaihdos; Veikko Virtanen luovutti tehtävän Esa Mustoselle. Samanaikaisesti päätettiin parantaa hälytysvarmuutta ja palokunnalle hankittiin ns. komentopuhelinjärjestelmä. Uusi suurempi sireenikin hankittiin, mutta kuten aina niin usein "vanhassa vara parempi". Hälytysten määrä laski 1970-luvun lopulla.

1981 oli monessa mielessä merkittävä vuosi Vesikansan VPK:lle. Palokunta pääsi tuolloin sammutussopimuksen piiriin. Lokakuussa, tarkalleen 8.10.1981 Vesikansan VPK voitti Lahden ja lähiympäristön vapaapalokuntien välisen Starckjohannin maljakilpailun. Vesikansan VPK oli osallistunut tuohon aluksi "Metsolan kilpailuna" tunnettuun koitokseen jo 17 kertaa. Ennen Fargo-aikakautta vesikansalaiset tekivät kilpailumatkansa, kiitos E J Virtasen, Starckjohannin kuorma-auton lavalla puukopissa matkustaen.
Syksyllä 1981 kärsivällisyys palkittiin; voitto tuli reilulla erolla toiseksi sijoittuneeseen Lahden VPK:n joukkueeseen. Kolme parasta olivat:


1. Vesikansan VPK 10,45

2. Lahden VPK 16,54


3. Ahtialan VPK 17,25

Voittajajoukkueen muodostivat Esa Mustonen (johtaja), Simo Lehtinen, Markku Niiniaho, Markku Soukka, Petri Tonteri, ja Pertti Virtanen.

Vuonna 1982 poika- ja tyttöosasto yhdistettiin nuoriso-osastoksi, mutta tämäkään ei aktivoinut toimintaa. Palokunnan hälytysjärjestelmää uusittiin taas. Muutama vuosi aiemmin uusittu, epäluotettavaksi osoittautunut sireeni revittiin katolta ja tilalle asennettiin elektroniset sireenit. Palokunta menetti 1960-luvun lopulla suurella vaivalla saadun puhelimen. Kunnan mielestä puhelin kun oli aivan liian kallis ylläpitää.

Seuraavana vuonna, siis 1983, vaihtui päällikkö. Tehtävät siirtyivät nyt Markku Virtaselle. Uutta autoa toivottiin, mutta kunta suhtautui investointiin nihkeästi. Naisjaosto näytti kyntensä miesten huollon turvaajana. "Liekkisiskot" kutsuttiin ensimmäisen kerran aluehälytyskeskuksen kautta muonitustehtäviin Hepolammilla riehuneen, yhden hengen vaatineen asuinrakennuspalon yhteydessä.

Elokuussa 1985 Vesikansan VPK hankki käytetyn Volkswagen LT 28 -umpipakettiauton, jonka asianosaavat palokunta-aktiivit muuttivat miehistöautoksi. Auto varusteltiin asiainmukaisesti ja tallipaikkakin järjestyi nopeasti. Talli pystytettiin omin voimin terveystalon pihaan suupuhein saatujen rakennuslupien turvin. Volkswagen nimettiin Oskuksi. Sammutusauto sai nimen Karvinen ja vuonna 1987 talkoovoimin rakennettu säiliöauto H34 ristittiin Eskoksi.

Esko, Volvo FB 88 vuosimallia 1971, oli alun perin palvellut öljyautona. Vesikansan VPK:n pihalle saapuessaan tuo 7 000 markkaa maksanut vanha öljyauto ei ollut mikään kaunis näky. Mutta kun säiliöauton aihio oli vihdoin ja viimein saatu hankituksi niin ei kun töihin. Alkuinnostus olikin suuri, mutta pitkällisen projektin loppuvaiheessa kunnostustöissä ei ollut enää mukana kuin muutama mies. Auton moottorin vesipumppu vaihdettiin avotaivaan alla -20 asteen pakkasessa, koska kunnon työtiloja ei ollut. Paljon siis vaatetta päälle ja liikettä niveliin. Seuraavaksi puhdistettiin säiliöt. Säiliöiden miesluukut olivat olleet tuuletusasennossa eli säiliössä oli öljypuuron lisäksi myös muutama kuutio jäätä. Säiliöiden puhdistus suoritettiin Villähteen Shellillä.

Tämän jälkeen auton perästä poistettiin alkuperäinen öljyputkisto sekä takimmaisen säiliöosaston takaseinä. Etujousien kuluneet korvat, hytin ruostuneet ja jumittuneet ovet sekä toinen lokasuoja uusittiin. Varasosia löytyi Paimelasta Erkki Heikkilän autokorjaamolta. Maalauksen pohjatyöt tehtiin talkoilla ulkona terveystalon pihalla ja varsinainen maalaus kuljetusliike Hauhia Oy:n tiloissa. Palokunta maksoi ainoastaan maaleista, jotka toimitti Lahden Automaali. Auton painoa pudotettiin siten, että säiliön etumainen ja takimmainen osasto poistettiin käytöstä; tilavuus pieneni noin 4 500 litraa, jäljelle jäi vielä noin 10 000 litraa. Säiliöiden hitsaustyöt tehtiin Hämeen Autosäiliöllä Vierumäellä. Alkuperäinen öljypumppu kunnostettiin ja valjastettiin veden pumppaukseen. Tuotto oli noin 800 - 900 litraa minuutissa. Ja auto sai alleen uudet renkaat. Esko oli valmis palvelukseen syyskuussa 1987.

1990-luvun alussa palokunnan toiminta vilkastui, koska uusien hälytysohjeiden mukaisesti palokunta hälytettiin myös liikenneonnettomuuksiin. Sammutustehtäviä VPK:lla oli vuonna 1991 10 kappaletta ja pelastustehtäviäkin kertyi 6 kappaletta. Ja vuosien odottelun jälkeen palokunta pääsi muuttamaan. Maaliskuussa VPK siirtyi päällikkönsä Jouni Kauhalan johdolla Kalliolan terveystalolta Heinlammintien varteen rakennettuun Hollolan kunnan uuden varikon tiloihin. Rakennukseen mahtui niin sammutusauto, säiliöauto kuin myös miehistöauto ja kun koko kalusto mahtui lämpimään ja saman katon alle niin terveystalon aikaiset pikku hankaluudet kuten talvihälytysten yhteydessä suoritettu säiliöauton vesitankin täyttö olivat nyt historiaa. Uusissa tiloissa, modernien sosiaali-, sauna- ja koulutustilojen äärellä päivystyskin alkoi jo tuntua virkistävältä.

Vesikansan VPK:lla kiireet jatkuivat. Sammutustehtäviä kertyi vuonna 1992 16 kappaletta ja pelastustehtäviä 5 kappaletta. Sisäistä koulutusta annettiin 1319 tuntia ja ulkoiseen koulutukseen osallistuttiin 116 tunnin verran. Maaliskuussa Vesikansan miehet osallistuivat yhdessä lahden Harjunalustan VPK:n kanssa Hollolan Paimelassa järjestettyyn huoneistopalon sammutusharjoitukseen. Palokunnat harjoittelivat "kovilla" eli tuleen tuikattiin ihan oikea omakotitalo. Harjoituksessa osoitettiin palomiehille tosioloissa, miten palo syttyy ja leviää huoneistossa. Samalla palokuntalaiset pääsivät perehtymään suojapukeutumisen sekä savusukelluksen nikseihin. Palokunnat sytyttelivät ja sammuttelivat puolitoistakerroksista kahden huoneen talovanhusta kymmenkunta kertaa kunnes se lopulta poltettiin kokonaan. Palokuntalaiset olivat harjoituksesta mielissään, sillä samankaltaisiin käytännön harjoituksiin oli mahdollisuuksia ani harvoin.

Vuoden kuluttua tilanne oli kuitenkin jo toinen. Hollolan palolaitoksen tuolloisen paloesimies Olavi Salmisen yllyttämänä Vesikansan VPK ryhtyi rakentamaan talkootöinä ja lahjoitusten turvin kahdesta merikuljetuskontista omaa huoneistopalosimulaattoria. Palokuntalaisilla oli aikaa talkootöihin, sillä vuonna 1993 tehtäviä kertyi kaiken kaikkiaan vain 12 kappaletta. Yksi palokuntaa työllistäneistä sammutustehtävistä oli maastopalo, joka sai alkunsa hälytysosaston jäsenen hiomakoneen katkaisulaikasta lentäneistä kipinöistä.

Simulaattoria päästiin esittelemään tiedotusvälineille 6.7.1993. Samalla viikolla esiteltiin Nastolassa myös Lahden yhteistoiminta-alueen simulaattori, jolle kertyi hintaa 400 000 markkaa. Vesikansan simulaattori ei ollut aivan noin kallis, hintaa sille kertyi kaikkineen noin 15 000 markkaa. Olavi Salminen, jonka vastuulla oli simulaattorin käytön koulutus, "asui" useita tunteja simulaattorissa. Hänen mukaan tunnelma on sisällä hyvin epätodellinen, suorastaan aavemainen liekkien nuollessa kattoa. Niinkin aavemainen, että muutamat koulutettavat menivät harjoitustilanteessa paniikkiin ja hakivat turvaa puristamalla kontallaan kaksin käsin Salmista reidestä.

Tietoa tulesta tarvitaan, sillä jokainen tulipalo on yksilö. Simulaattori on opettanut Vesikansan VPK:n, sekä muidenkin vapaapalokuntien palomiehille toimintavarmuutta ja antanut tietoa siitä, että tulta ei tarvitse pelätä ja että kovassa kuumuudessakin voi työskennellä kunnon varusteissa.

Vesikansan VPK oli vuonna 1993 mukana vuoden kestäneessä kokeilussa, jolla Hollolan kunta haki säästöjä palotoimen miehistökuluihin. Kunnan neljästä sopimuspalokunnasta, Keski-Hollolan, Vesikansan, Hakosilta-Nostavan ja Herralan VPK:sta oli vuorollaan yksi mies päivävuorossa palolaitoksella. Kunta laski säästävänsä lomasijaisten palkkakuluissa noin 250 000 markkaa.

Paloaseman tiloissakin sattui ja tapahtui; 14.3.1993 paloasemalle murtauduttiin ja kalustotappioita kärsittiin television ja videon verran. Kunnalta anottiin murtohälytinlaitteita, joilla voitaisiin välittää hälytysosaston kaukohakulaitteisiin myös palohälytykset radion HVL 5 -laitteen avulla. Joulukuussa, sentään saman vuoden puolella, tulivat murtohälytinlaitteet vaan ei palohälytysten välitystoimintoa.

Simulaattori on ollut käyttöönotostaan lähtien ankarassa käytössä.Vuonna 1993 koulutusta annettiin 919 tuntia, mutta seuraavana vuonna luku oli jo niinkin korkea kuin 1449 tuntia.

Konttia poltettiin tuona vuonna seitsemänä päivänä yhteensä 37 kertaa. Kuutena päivänä ja 31 kertaa konttia lämmitettiin omille miehille ja yhtenä päivänä kontissa tulta taltuttivat vierailevat palomiehet. Omalle miehistölle konttikertoja kertyi kaikkiaan 119 ja kuudelle parhaalle 13 - 23 kertaa ja lopuille vähemmän siten, että pienten laskutoimitusten jälkeen jokainen hälytysosaston jäsen kävi kontissa seitsemän kertaa. Tositoimiin ei vuonna 1994 juurikaan jouduttu. Kaksi kertaa vesikansalaiset veivät vettä maastopaloon kunnan länsiosiin. Sammutuskalustoa enemmän vesikansalaiset joutuivat käyttämään hydraulisia pelastusvälineitä liikenneonnettomuuksien yhteydessä

Vuonna 1995 Jouni Kauhala luovutti palokunnan päällikön tehtävät Risto Virtaselle. Monien laihojen vuosien jälkeen talouden sarallakin tapahtui positiivista kehitystä. Sammutussopimuskorvausta korotettiin ja kun omassa varainhankinnassakin onnistuttiin yli odotusten niin taloustilanne näytti valoisalta. Tosin jos tulot olivat suuremmat niin olivat kulutkin samaa luokkaa; palokunnan kalustoa korjattiin ja toimistoon hankittiin käytetty tietokone. Kun hälytysosastolle vielä hankittiin 15 "kloonattua" kaukohakulaitetta ja neljä uutta kaksiosaista sammutusasua niin vuoden lopulla talouden ylijäämästä ei ollut pelkoa.

Koulutus näytteli merkittävää roolia. Palonsammutusta harjoiteltiin luonnollisestikin paljon, hieman yli 500 tuntia, mutta merkittävin lisäys tapahtui liikuntakoulutuksen suhteen. Vuonna 1994 liikuntakoulutukseen osallistuttiin 24 tunnin verran ja seuraavana vuonna luku kohosi niinkin korkeaksi kuin 302 tuntia. Palokuntalaiset pelasivat kesällä jalkapalloa Paimelan koulun kentällä ja syys- ja talvikaudella salibandya Kalliolan koulun liikuntasalissa.

Vuosi 1996 oli Vesikansan VPK:n 60. toimintavuosi. Juhlat vietettiin 26.4. Kauppahotelli Grandissa saunoen ja ruokaillen. Juhlavuonna taloustilannekin näytti hyvältä, jopa niin hyvältä, että palosuojelurahastosta saadun ennakkopäätöksen jälkeen palokunta hankki ensimmäisen täysin uuden miehistöauton, Peugeot Boxerin.

Koulutuksen saralla oltiin aktiivisia, tunteja kertyi kaikkiaan 2270. Koulutus ei mennyt hukkaan, sillä Vesikansan VPK saavutti 17.8.1996 käydyssä Ilves-malja -kilpailussa ensimmäisen sijan. Voitto matkasi Vesikansaan seuraavanakin vuonna.

Sammutustehtäviä kertyi vuonna 1996 14 kappaletta, pelastustehtäviä kaksi kappaletta sekä avunantotehtäviä neljä kappaletta. Kaiken tämän aktiivisuuden ja toimeliaisuuden keskellä nais- ja nuoriso-osaston toiminta pysyi passiivisena. Mistä hälytysosasto saisi tulevaisuudessa uusia jäseniä? Tätä vakavaa kysymystä pohdittiin hallituksessa, mutta mitään pikaista lääkettä tähän ongelmaan ei vain tuntunut löytyvän. Vasta vuoden 1998 kuluessa aloitettu yhteistyö paikallisen urheiluseuran kanssa toi valonkajastusta näihin synkkiin tulevaisuudennäkymiin. Optimismia lisäsi myös vuoden 1997 lopulla toteutettu kannatusjäsenten hankinta. Noin 120 kannatusjäsentä takasivat paitsi tarvittavia käteisvaroja palokunnan kassaan niin myös potentiaalisen aktiivijäsen -reservin.

Käteisvaroja tosiaan tarvittiin; palokunta uusi sammutusasuja ja syksyllä 1998 rahaa kului uuden säiliöauton varusteiden hankintaan. Uuden auton taloudellinen rasitus ei ollut tällä kertaa niin suuri, sillä vanhasta säiliöautosta, vanha Esko-säiliöauto myytiin Viroon, saatiin tuloja ja Hollolan kunta otti hoitaakseen "uuden" käytetyn, vuosimallia 1989 olevan Mercedes-Benzin ylläpitokulut pois lukien kaskovakuutus. Jäsenistö teki uutterasti talkootöitä ja telivetoinen säiliöauto HS 34 luovutettiin vesikansalaisille "joululahjana" joulukuussa 1998.

Uuden vuosituhannen alussa uusittiin sammutusauto. Vuodenvaihteessa 2000 - 2001 Vesikansan VPK vastaanotti Lahden Aluepelastuslaitoksen Hollolan alueasemalta Scania 92 M sammutusauton vuosimallia 1986. Auto tuli Vesikansaan "kreivin aikaan" sillä vuonna 2001, kiitos syksyllä Etelä-Suomea riepotelleen Janita -myrskyn, Scanialle kertyi tehtäviä yhteensä 70 kappaletta! Vanha auto olisi jo uupunut tuohon urakkaan...

Lokakuussa 2001 Vesikansan VPK uusi miehistöautonsa, Peugeot vaihtui Volkswagen Caravelleen. Samassa kuussa tehtiin toinenkin suurinvestointi; palokunta otti käyttöön uuden paineilmakompressorin.

Vuonna 2002 hälytyksiä oli jo normaalimäärä, yhteensä 24 kappaletta. Harjoitus-tuntimäärä laski ja oli vuonna 2002, kuten seuraavanakin vuonna, 687 tuntia. Harjoitus voi toisinaan muuttua äkkiarvaamatta hälytystehtäväksi ja näin tapahtui 17.1.2002 kello 19.20. Noin tuntia aiemmin 10 miestä oli lähtenyt paloasemalta harjoittelemaan yksiköillä HS31 ja HS37. Koulutussuunnitelman mukaan harjoitus oli tarkoitus pitää oman aseman pihalla, mutta koulutustiimi päättikin juuri ennen tapahtuman alkua, että harjoitus pidetäänkin erään hälytysosaston jäsenen omistamalla talolla Heinlammilla. Villähteen VPK oli mukana seuraamassa harjoitusta.

Gsm-puhelintahan ei ohjeiden mukaan saa pitää sammutusasun taskussa. Pari vesikansalaista oli kuitenkin "unohtanut" puhelimen taskuunsa, koska juuri vuodenvaihteessa sireenihälytyksistä oli luovuttu ja käsiradioita riivaavan huonon kuuluvuuden takia haluttiin varmistaa hälytyksen perille tuleminen.

Hälytys saapui ja harjoitus keskeytettiin. Radiolla saatiin hätäkeskuksesta tieto rakennuspalosta ja pelkkä katuosoite. Osoite viittasi tiedusteluun saadun vastauksen mukaan Heinlammin sijasta Paimelaan. Harjoittelutalon omistaja paikallistuntemuksineen ei ollut mukana eikä kenelläkään tuolla hetkellä "sytyttänyt", että kohde oli vain noin 500 metrin päässä, Heinolan vanhan tien toisella puolella.

Vesikansan VPK:n yksiköt lähtivät hälytysajona kohti Paimelaa. Holman risteyksessä vesikansalaiset totesivat ajavansa väärään suuntaan kun Aluepelastuslaitoksen yksiköt alkoivat puskea vastaan...

Harjoitusta seurannut Villähteen VPK:n sammutusyksikköä ei oltu hälytetty joten se lähti liikkeelle verkkaisesti. Paloautoja riensi opastamaan naishenkilö, jonka havaittuaan Villähteen yksikkö ajoi suoraan kohteeseen ja teki ripeästi ensimmäiset sammutustoimet.

Vuodenvaihteessa 2003-2004 Risto Virtanen luovutti palokunnan päällikön tehtävät Timo Pirttimaalle ja Vesikansan VPK siirtyi Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen alaisuuteen. Nuoriso-osastokin aloitteli hiljalleen toimintaansa ja tämän näkyi myös vuoden 2004 koulutustilastossa; sisäistä koulutusta annettiin jo lähes 1000 tuntia. Naisosaston toiminta, joka oli alkanut passivoitua jo 1990-luvun lopulla, oli täysin pysähdyksissä. Hälytyksiä kertyi vuonna 2004 Pelastuslaitoksen alaisuudessa 26 kappaletta.

Vuonna 2005 hälytyksiä oli vähemmän, vain 14 kappaletta. Normaalien rakennuspalojen ja liikenneonnettomuuksien lisäksi Vesikansan miehiä työllisti niinkin eksoottinen tehtävä kuin seitsemän miehen voimin suoritettu joutsenen etsintä. Sisäisessä koulutuksessakin yllettiin 721 tuntiin. Pitkän säästämisen tuloksena Vesikansan VPK hankki uudet väliasut miehistölle sekä uuden miehistöauton (Volkswagen).

Kuluva vuosi 2006, Vesikansan VPK:n 70. toimintavuosi, alkoi ja on myös sujunut kohtuullisen rauhallisissa merkeissä. Tammikuu kului ilman hälytyksiä ja helmikuussa vesikansalaiset sammuttivat Kustintiellä Hollolassa sekä Versowood Oy:n tehdasalueella Vierumäellä. 70-vuotisjuhlatoimikunta saattoi siis kaikessa rauhassa suunnitella 70-v juhlaa. Vai oliko suunnittelijoilla rauhaa sittenkään? Mm. 22.3.2006 illaksi suunniteltu juhlatoimikunnan kokous kun kului Asikkalassa Sysmäntiellä hakelämpölaitoksen sammutustehtävissä eli "työn merkeissä"...

PALJON ONNEA 70-VUOTIAS VESIKANSAN VPK!

Edesmenneen, etenkin vpk:n 60 -luvun toiminnan "primus motorina" toimineen Eino J Virtasen kirjoittaman 50 -vuotis historiikin ja sitä mukaelleen FM Ari Mesivaaran kirjoittaman 70 -vuotis historiikin tekstejä mukaellen...

Sivu luotu 13.05.2007, Päivitetty viimeksi 05.06.2007 00:11
Copyright © Vesikansan VPK Ry - Hosted By Lautatarha Networks